Kuvaus
Lisänäkyvyyttä hurjan söpöllä heijastavalla muurahaisella!
Heijastava muurahainen – silityskuva on monen suosikki silityskuva ja yksi myydyimpiä tuotteita. Söpö tepasteleva muurahainen sopii niin asusteisiin kuin vaatteisiinkin. Useamman muurahaisen voi laittaa kulkemaan jonoksi esimerkiksi sadeviitan tai takin helmaan, miksi ei myös laukkuunkin. Tämä kuva poikkeaa hieman muista silityskuvista, sillä muurahaisessa on kolme (3) eri osaa, jotka kiinnitetään yksi kerrallaan eli eri aikaan. Vartalo-osa on heijastavaa silityskalvoa ja silmä koostuu mustasta sekä valkoisesta silityskalvosta. Jotta onnistut kuvan kiinnityksessä, voit ladata kuvallisen ohjeen muurahaisen kiinnitykseen tilausvahvistuksestasi.
Muurahainen on kooltaa 8,8 cm leveä ja 8,5 cm korkea. Murkku on leikattu heijastavasta silityskalvosta, joka on erittäin luja kestoinen. Kuva pysyy tekstiilissä kiinni, kuin tauti kiinnityksen jälkeen. Rusetti loistaa ja heijastaa itseään, kun siihen osuu valo. Aivan kuten oikeat heijastimet. Näkyvyys on hyvä, sillä käytetty heijastava kalvo, täyttää vaativan EN20471-standardin. Muistathan käyttää myös muita heijastavia tuotteita pimeällä liikkuessa.
Silityskuvat sopivat kiinnitettäviksi esimerkiksi näihin malleihin:
- Softshell Collection kaavat
- Lämpimät lapaset
- Warm Beanie pipo
- Asusteet, jossa pipoja ja hanskoja
- Tuesday bag-laukku
- Monday bag-laukku
Silityskuvia voit kiinnittää luonnonkuituihin kuten puuvillaan ja pellavaan sekä polyesteriin. Kuva sopii kiinnitettäväksi kudottuihin sekä neulottuihin (trikoot, colleget) kankaisiin. Ennen kuvan kiinnitystä (tai ostamista), tarkista, kestääkö materiaalisi 2 pisteen silitystä. Silityskuva on helpoin kiinnittää leikattuihin kankaisiin ennen ompelua, jolloin pienempien lastenvaatteiden saumat eivät ole tiellä. Kun kiinnität silityskuvaa, huomioithan, että laitat höyrytoiminnon pois päältä. Suojaa silitysrauta ja kuva laittamalla leivinpaperia kiinnityksen ajaksi. Oikein kiinnitettynä silityskuvat ovat pitkäikäisiä ja kestävät toistuvaa pesua. Muistathan kääntää vaatteen nurinpäin ennen pesua.
Silityskuva info:
- Heijastava muurahainen – silityskuva on valmistettu ”cool flex” -silityskalvosta. Päällä oleva suojamuovi poistetaan kuvan päältä, kun se tuntuu viileältä.
- Kalvo on Öko-Tex Standard 100 mukaista eli se ei sisällä terveydelle haitallisia kemikaaleja.
- Heijastavat silityskuvat on leikattu kalvosta, joka täytttää EN20471-standardin (erittäin hyvä näkyvyys pimeässä valon kohdistuessa).
- Kiinnitetään silitysraudan ja kovan alustan päällä tai lämpöprässillä. Lämpötila 160 astetta / 2-3 pistettä silitysraudalla ja höyry toiminto pois päältä. Painoaika 15 sekuntia.
- Kuvan mukana toimitetaan samaa silityskalvoa kuin silityskuva on. Kokeilla kiinnitystä tilkulle, ennen varsinaisen kuvan kiinnitystä.
- Kiinnitysohjeet löydät Jujunan blogista, klikkaamalla alla olevaa kuvaketta sekä linkkinä tilausvahvistuksestasi.
- Max. 60 asteen pesu, rumpukuivaus kielletty.