Ompelukaavat ja ohjeet ompeluun

Henkilökohtainen palvelu ja nopeat toimitukset – PDF-kaavat saat käyttöösi heti

Ompelukaavat ja ohjeet ompeluun

Henkilökohtainen palvelu ja nopeat toimitukset – PDF-kaavat saat käyttöösi heti

Jujunan tarina

Kuka vaan voi osata ja opetella ompelemaan!

Onnistuneempaa ompelua!

Älä muuta vartaloasi, muuta kaavaa!

Jos kiteyttäisin Jujunan olemassa olon, toiminnan ja ydinajatuksen kolmeen lauseeseen, kuvaisi nuo kolme yllä olevaa lauseetta parhaiten. 

Ompelu on taito, jonka voi oppia siinä missä polkupyöräilyn ja lukemaan oppimisen. Ompelu ei ole ydinfysiikkaa tai salaperäistä kieltä, jota voisi oppia vain harvat ja valitut. Olen ollut itse se täysin nollasta aloittava, mitään tietämätön harrastaja, joka kiinnostui ompelusta ja halusi oppia. Innostuin niin paljon, että siitä tuli työ ja intohimo.

Miten minusta tuli ompelija?

Oli vuosi 2013 ja odotin ensimmäistä lastani. Halusin opetella ompelemaan pienelle tulokkaalle vaatteita. Kokemusta ompelusta oli vain peruskoulun käsityötunneilta, enkä tuohon aikaan ollut kovin kiinnostunut käsitöistä. Tilasin saumurin, hain lähikaupasta ompelulehden ja kävelin kangaskauppaan ostamaan kangasta.

Päästyäni kotiin, avasin lehden, valitsin mallin, jäljensin tarvittavat kaavan osat ja leikkasin kankaat. Sormi meni siinä vaiheessa suuhun, kun piti alkaa ompelemaan, ohjeen mukaan. Kauhean paljon outoja sanoja, lyhyitä suurpiirteisiä ohjeita, outoja merkkejä, en mä osaa, en tuu koskaan osaamaan, miks mä edes yritän. Uuden opettelua ei helpottanut ADHD-diagnoosini, jonka vuoksi luen ohjeet niin nopeasti, etten kerkeä sisäistämään mitään.

Muutaman päivän työ odotti ennen kuin yritin uudelleen, tällä kertaa ilman ohjeita. Katselin kankaan paloja, tarkkailin mallikuvaa ja sovittelin paloja yhteen. Muutamaa hetkeä myöhemmin, oli elämäni ensimmäinen vauvan body valmis. Olin ylpeä siitä, vaikka kauneusvirheet ja aloittelijan jälki näkyi työssä kilometrien päähän. Jatkossa ompelin kaikki ompeluni ilman ohjeita, kuten vielä tänä päivänäkin.

Ohjeiden selkeys, helppolukuisuus ja ymmärrettävyys on ohjeiden kulmakiviä. Jos ohjetta ei muut ymmärrä, tekeekö ohjeella mitään?

Jujunan tarina

Yritys ja ompelukaavat sai alkunsa sattumalta. En ollut suunnittelut yritystä tai sitä, että suunnittelisin täyspäiväsesti ompelukaavoja ja myisin niitä alan harrastajille. Kaikki alkoi käsittämättömän suosion saaneesta Hiiop! -jumpsuitista

Lastenvaatemerkki Gugguu oli tuonut markkinoille vinovetoketjullisen haalarin. Kaikki halusivat sellaisen, ompelijoiden keskuudessa tietysti haluttiin tehdä itse. Moni kyseli, löytyykö kyseiseen malliin kaavaa, ei löytynyt. Kyselyjä näkyi yhä enemmän ompeluryhmissä ja aikani ihmeteltyäni mietin, että miksi joku ei tartu tähän ideaan, asiakasryhmäkin on jo valmiina. Olisi hölmöä jättää tämä tilaisuus käyttämättä! 

Hiiop! -jumpsuit

Päätin lopulta itse toteuttaa vinovetoketjullisen collegehaalarin kaavan, ohjeineen päivineen. En tiennyt tuolloin mistään mitään, halusin vain vastata kysyntään. Eri yhteistyökumppaneiden kanssa kaava sekä ohjeet saatiin valmiiksi ja tuote myyntiin asti. Verkkokauppa avattiin ja ensimmäiset erät kaavasta myytiin loppuun 4 tunnissa. Tunne oli aivan huikea, vaikka olin hieman hämilläni tapahtuneesta. Päätin, että kaavoja pitää suunnitella enemmän ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Ensimmäisenä vuonna ei kuitenkaan virheiltä vältytty, juurikin oman tietämättömyyden vuoksi. Into ei korvannut huonoa painojälkeä kaavoissa, epäselviä ohjeita eikä intoni lohduttanut tyytymättömiä asiakkaita. Suuri into kääntyi täydelliseen epätoivoon vain muutama kuukausi yrityksen perustamisen jälkeen. Ajattelin, että tämä loppui ennenkuin kerkesi alkamaan. Näinhän tässä aina käy. Luovutan ja lopetan kokonaan.

Kaksi viikkoa pohdin ja selvittelin, miten voisin tehdä toisin. Jos lehtiin saadaan tietokoneen ja tulostimen avulla tehtyä kaunista painojälkeä, niin aion saada minäkin. Alkoi eri ohjelmien etsiminen ja kokeilu. Kokeilin Paintia, Photoshoppia ja AutoCad ohjelmaa, kunnes löysin Adoben Illustratorin, joka onkin osoittautunut erittäin monipuoliseksi ohjelmaksi oman yrityksen käyttöön. Oikean ohjelman löytyminen oli helpotus ja kivi tippui sydämeltä. Toivo alkoi nostamaan päätään ja kaavojen suunnittelu sai jatkua!

Asiakaspalaute:

Moikka, halusin vain laittaa viestiä antaakseni positiivista palautetta. Tilasin juuri uutiskirjeesi ja eksyin muutaman klikkailun jälkeen blogiteksteihisi, missä ohjeistetaan kaavojen muokkaamista mm. hihoissa. Ihan superhyvät ohjeet, niin selkeät ja hyvin kuvitettu. Tilasin heti verkkokaupastasi ”omien mittojen ottamisen” -PDF:n ja suhtaudun seuraavaan kaavan erityisellä kriittisyydellä.

Olen ommellut paljon, mutta lähinnä muille, koska juuri tuo kaavan soveltaminen itselle on ollut haastavaa, kun en ole niitä niin osannut muokkailla. Innolla menee lukeen sun muitakin blogeja ja odotan, että pääsen tutustuun sun kirjaan!

Hyvää, inspiroivaa työtä teet.

Kolme tarinaa, joiden takana on halu auttaa muita...

”Kuka vaan voi osata ja opetella ompelemaan.”
Tämä on se lause, joka on kaiken tekemisen tukevana kalliona, olipa kyse uudesta kaavasta, kirjasta tai blogin ohjeesta. Se on muistutus itselleni siitä, kuinka kivikkoinen oma polkuni on ollut. Muistutus siitä, mihin olisin itse kaivannut apua, neuvoa tai ohjetta. Ohjeet mietin aina siltä pohjalta, että joku ei välttämättä tiedä yhtään mitään. ”Selitä mahdollisimman yksinkertaisesti, mutta ei liian yksinkertaiseksi.”

”Onnistuneempaa ompelua!”
Kun sain kokemusta sekä varmuutta omaan ompeluun ja yrityksessä toimimiseen, huomasin, ettei pelkät kaavat välttämättä saa toisia onnistumaan ompelussa. Pihkura, mission failed, jotain täytyy tehdä. Kaavat saivat rinnalleen blogin, johon olen koonnut mm. kuvallisia ompeluohjeita. Kun opettelee uutta asiaa, tarvitaan selkeitä, yksityiskohtaisia sekä ymmärrettäviä ohjeita, mielellään kuvien kera. Pelkkä teksti ei välttämättä avaudu, jos kokemus on vähäistä. Kuvallisia ohjeita tehdessä, löysin kiinnostuksen myös valokuvaukseen! 

”Älä muuta vartaloasi, muuta kaavaa!”
Jokaisella tarinalla on ollut ilmiselvä ”ongelma”, johon olen etsinyt yksinkertaista ja helppoa ratkaisua. Kuten tällä viimeiselläkin. Haluatko kuulla senkin? Jatkahan lukemista!
Yrityksellä on aloittelija ystävälliset kaavat, on perustettu blogi ja sinne kirjoitettu kuvallisia ohjeita, mitä tässä vielä voisi tulla eteen? No tietysti väärän kokoiset ja malliset, pienet, suuret ja epäsopivat vaatteet! Taas mission failed ja selvittämään, miten tämä ongelma ratkaistaan.

Etsin tietoa, pohdiskelin, selvittelin ja ajattelin, luin alan kirjoja, koitin hahmottaa ongelmaa ja koulutuksen avulla hankin lisää tietoa itselleni. Koulutuksen aikana ymmärsin monta asiaa vaateompeluun, kaavoihin, materiaaleihin ja malleihin liittyen. Minulle avautui uusi maailma vaateompelun ja kaavojen suhteen. Uteliaisuus kasvoi ja intohimo työtä kohtaan löysi uuden näkökulman.

Tästä kaikesta syntyi kaksi harrastelijalle sopivaa kaavakirjaa, joissa kaavat piirretään omien mittojen mukaan. Lisäksi syntyi Taitava Kaavasurffaaja opas, joka on pehmeämpi laskeutuminen kaavan muokkauksen ja omien mittojen maailmaan. Vartalossasi ei ole vikaa eikä sitä tarvitse muuttaa. Vain kaava on epäsopiva ja siitäkin selvitään muokkaamalla! 

Miksi Jujuna?

Olen ollut itse nollasta aloittava ompelija, vailla mitään kokemusta, tietoa sekä taitoa. Jotta uusi harrastus jatkuisi, eikä loppuisi alun vaikeuteen, tarvitaan toisenlaista lähestymistapaa. Tarvitaan selkeää, ymmärrettävää ja ratakiskosta väännettyä ohjetta, joskus myös kuvallisia ohjeita. Lisäksi tarvitaan selkeitä kaava-arkkeja, jotta viivaviidakkoossa olisi helpompi seikkailla. Harrastus ei jatku, jos jatkuvasti kompuroi ja epäonnistuu. Haluan omalla työlläni ja toiminnallani auttaa muita, jotka painivat samojen asioiden kanssa.

Yksi oppii lukemalla, toinen tekemällä, kolmas katsomalla ja neljäs kuuntelemalla. Löytämällä oman tavan oppia, on jo askeleen lähempänä harrastuksen jatkumista.

Tunnistan vieläkin ne harrastusta aloittavien kompastuskivet, ne samat joihin itse törmäsin. Olen pyrkinyt kaavojen ja ohjeiden kohdalla selkeyttämään ja pilkkomaan tätä polkua, niin paljon kuin mahdollista. Kaava-arkit ovat musta-valkoisia, jotta selkeys ja helppolukuisuus säilyisi. Värilliset tai erilaiset viivat hämäävät tai saattavat sekoittua toisiinsa. Ohjeet on tehty ”yksi asia kerrallaan” -ajatuksen mukaan sekä kerrottu ”mitkä kappaleet, miten päin ja mihin ommellaan”. Ohjeissa on saumanvarojen määrät ja paikat kerrottu kuvien avulla. Osassa on myös kuvitettuja ohjeita esim. taskun ompelu. 

Asiakaspalaute:

Mä aloin silloi jokunen vuosi sitten ominpäin ottamaan selvää kaavoista ja ompeluohjeista yhtäkkisenä päähänpistona (alla ainoastaan yläasteen kässä). Alkuun selailin käsityölehtiä että mistä lähteä liikkeelle, kunnes totesin että ei sen vaivan väärti että ensin etsii kamalasta viivaviidakosta jäljennettävät kaavat mutta että sitten myös kääntää ohjeet selkeästi ymmärrettävään muotoon 😅 Siinä vaiheessa olin hyvin lähellä luovuttamassa vasta aloitettua harrastusta – automaattinen ajatus oli että mun on oltava vähintään tyhmä kun en ymmärrä kirjoitettuja ohjeita. Joku taisi facebookissa vinkata Jujunan ja rohkenin antaa harrastukselle vielä uuden mahdollisuuden, ja herranjestas kuin uusi maailma olisi auennut! Että siis kiitos 🙏

Jotta tuotteisiin voisi tutustua etukäteen ilman pelkoa, olen tuonut ilmaiseksi ladattavia kaavoja valikoimaan, joiden avulla voit rauhassa tutustua tuotteisiin. Pääset tutustumaan kaavojen ulkonäköön sekä kurkkamaan, miltä ne ohjeet näyttävät. Moni asiakas on ensin hankkinut vain ilmaiseksi ladattavia kaavoja. Jonkin ajan kuluttua he ovat palanneet kauppaan ja ostaneet myös maksullisia kaavoja. Käy tutustumassa ilmaiseksi ladattaviin kaavoihin tästä.

Tavoitetteena on tarjota asiakkaalle kokonaisvaltaisesti tuotteita sekä tietoa vaateompeluun liittyen niin materiaalien, kaavojen, tarvikkeiden, tekniikoiden kuin itse ompelunkin suhteen.

Lupaan sinulle...

  • Kuka vaan voi opetella ompelemaan. Myös sinä. Et tarvitse alan kouluja. Riittää vain halu oppia ja motivaatiota (sekä kärsivällisyyttä!)
  • Mukavuus ja käytännöllisyys on mallien lähtökohta. Siksi joustavat kankaat on päämateriaalina kaavoissa.
  • Helpot ja nopeasti ommeltavat mallit, jotka sopivat kiireiseen arkeen.
  • Kaikki mallit on testattu ennen myyntiintuloa niin kaavojen, ohjeiden kuin vaatteiden toimivuuden suhteen.
  • Mallikuvien vaatteet on tehty ilman muokkauksia ja ilman istuvuuteen vaikuttavia kikkailuja. 
  • Haastetta kaipaaville löytyy ulkovaatteita ja erilaisten yksityiskohtien ompelua. Muista blogin kuvalliset ohjeet!
  • Extreme-ompelijoille kaavan piirtoa omien mittojen mukaan, kaavan muokkausta ja kuosittelua kaavakirjojen avulla.

Kiittäen, kumartaen ja intohimolla ompeluharrastusta eteenpäin vieden
Jenni Kulmala
Jujunalta

Sosiaalisen median kanavat