Ompelukaavat ja ohjeet ompeluun
Henkilökohtainen palvelu ja nopeat toimitukset – PDF-kaavat saat käyttöösi heti
Henkilökohtainen palvelu ja nopeat toimitukset – PDF-kaavat saat käyttöösi heti
Ompelun musta kirja tutustuttaa sinut ompelun ihmeelliseen maailmaan aina koneista ja tarvikkeista, materiaaleihin, ompelukaavoihin ja kaavojen muokkauksiin ja yksityiskohtien tekemiseen. Kirja kasvaa pikku hiljaa isommaksi kokonaisuudeksi muodostaen seitsemän erilaista kokonaisuutta.
– Jenni –
Ensimmäisessä osassa käydään läpi koneita, niiden paininjalkoja ja neuloja. Lisäksi käydään perus ompeluvälineet läpi, joilla pääset hyvin alkuun. Osassa käydään läpi myös mittojen ottoa sekä vartalotyyppejä.
Toisessa osassa tutustutaan materiaaleihin eli kankaisiin, niiden rakenteisiin ja koostumuksiin, tukimateriaaleihin ja vanuihin, miten kangas käsitellään ennen ompelua, millä tavoin joustavia ja joustamattomia kankaita ommellaan sekä mistä kankaita voi ostaa ja paljonko kangasta tarvitaan.
Kolmannessa osassa keskitytään ompelukaavoihin. Mistä niitä löytää, miten kaavoja tulkitaan, mitä tarkoittaa tasokuva, kuvitetut kaavan osat sekä tietysti ompeluun liittyvää sanastoa.
Neljännessä osassa päästään jo ompelemaan. Vihdoin! Neljänteen osaan tulee muutaman perus mallin kuvalliset ompeluohjeet: joustava paita, housut, huppari, collegepaita, mekko, vuoritettu takki vetoketjulla ja vuoritetut housut (vyötäröllä vain kuminauha, ei vetoketjua).
Viidenteen osaan tulee pienien yksityiskohtien tekemistä aina kaavoituksesta ompeluun asti. Osassa käydään läpi mm. erilaisia pääntien huolitteluja, taskuja, röyhelöitä ja frilloja, väriblokkeja, laskoksia sekä huppujen ja kauluksien piirtämistä.
Kuudennessa osassa harjotellaan pieniä kaavan muokkauksia. Tähän osaan tulee mm. kaavan pidennystä, lyhennystä, kaventamista, miten muuttaa esim. T-paidasta topiksi, paidasta collegepaidaksi, housuista shortseiksi ja rintamuotolaskoksen lisääminen ja siirtäminen.
Seitsemännessä osassa otetaan kaava, josta muokataan itselle sopivampaa vaatetta. On otettu niitä omia mittoja, siirretään niitä kaavaan, muokataan aikaisempien ohjeiden avulla paremmaksi tai tehdään täysin toisenlaisia malleja.
Ompelun musta kirja, kuten kaikki sisältö tällä sivustolla, on suojattu tekijänoikeudella. Sisällön osittainenkin kopiointi ja käyttäminen on ehdottomasti kielletty ja voi johtaa korvausvastuuseen.
Jujuna Oy
Y-tunnus 3267825-4
© Jujuna Oy || Web design by Sivutaikuri Oy
Tilauksia pakataan arkipäivisin maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Piilota tämä ilmoitus