Ompelukaavat ja ohjeet ompeluun

Henkilökohtainen palvelu ja nopeat toimitukset – PDF-kaavat saat käyttöösi heti

Ompelukaavat ja ohjeet ompeluun

Henkilökohtainen palvelu ja nopeat toimitukset – PDF-kaavat saat käyttöösi heti

Miksi kirjoitin kirjan ”Opi piirtämään kaavoja”

Miksi kirjoitin kirjan ”Opi piirtämään kaavoja”? Omat projektit lähtee aina halusta tai tarpeesta, joko omasta tai jonkun toisen. Olen kohta 10 vuoden ajan nähnyt kuinka ihmiset haluaa opetella ompelemaan. Tekemään itselle sopivia ja oman näköisiä vaatteita. He kyllästyvät kun kaupasta ei löydy sopivaa tai oman näköistä vaatetta. Aloitetaan ompelu ja samoihin ongelmiin törmätään myös ompelun parissa. On liian pieni tai iso tai muuten vain epäsopiva. Ei ole tarvittavaa tietoa ja taitoa, mikä sopivan tekemiseen vaaditaan. 

”Piirrä kaavat omien mittojen mukaan, niin saat kerrasta hyvän.” Niin ne kokeneet konkarit sanoo. Osittain tämä on totta, mutta miten piirrät kaavan omien mittojen mukaan, jos ei ole mitään hajua kaavan piirtämisestä?

 

Mitä tekee kaavoilla, jos ei ymmärrä miten ne on tehty, miten omat mitat vaikuttaa kaavan sopivuuteen sellaisenaan, miten omia mittoja kannattaa aina verrata kaavoihin/saman tyyppiseen valmiiseen vaatteeseen ja miksi se sovitusversio on niin tärkeä tehdä?

Ompelun ja kaavojen ymmärtäminen on ollut mulle aina helppoa. Mulla on hahmotus-, ongelmanratkaisu ja loogista päättelykykyä, mutta se on myös kasvanut tässä vuosien aikana tiedon ja taidon karttuessa. Harvoin tulee huteja tehtyä ja tiedän mitkä kohdat tarkistan jokaisesta kaavasta ennen ku kankaan silppuan. Virheiltä välttyy myös kun keskittyy tekemiseen. Kiireessä ei tuu kuin sutta ja sekundaa ja virheiden määrä kasvaa.

Älä huoli, jos et ole ”mittataulukkotyyppi”. 90 % ei sovi suoraan johonkin tiettyyn kokotaulukkoon. Omat mittani sopivat 36-54 kokoihin.

Se on vieläkin mukavempaa kun sitä tietoa, taitoa ja osaamista karttuu enemmän. Jää se pelkokin pois, että tulee taas huono ja menee kangasta hukkaan. Uskokaa pois, mä olen myös niitä huteja tehnyt lukemattomat määrät ja tuhlannut kangasta. Siitä on ollut hyötyä ja se piti tehdä, että oppi ymmärtämään. Oikotietä ei ole onneen ja jokaisen on se polku käveltävä.

Tiesitkö, että aihe josta reklamoidaan kaavan tekijälle on se, että tästä ei tullut sopiva vaan liian iso tai pieni? Kaava  ja valmistaja saavat kuulla kunniansa huonosta tuotteesta.

Harrastelijalle sopiva kirja?

Markkinoilta mielestäni puuttuu täysin harrastelijalle tarkoitettu kirja, joka keskittyy kaavojen piirtoon omien mittojen mukaan sekä sovitusmuutoksien korjaukseen. Ylipäätänsä sellaista kirjaa, mikä avaisi sitä kaavoituksen ja omien mittojen ja vartaloiden erilaisuutta. Ei ole olemassa vääränlaisia vartaloita tai huonoja kaavoja, on vain vartaloita ja kaavoja. Jokainen sitten luovii omalla taitotasollaan kohti sopivampaa vaatetta.

Kokotaulukot ja koot eivät ole standardeja keskenään. Toisen valmistajan koko 40, voi olla toisella valmistajalla koko 44.

Oletuksena alan kirjoissa on, että olet käynyt tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinnon tai muun vastaavan ja osaat kaavoituksen ja sovitusmuutokset. Samanlaista tietoa ja taitoa voi saada ilman koulujakin, mutta vaatii paljon itseopiskelua, rohkeutta kokeilla ja epäonnistua ja todeta, tässä meni nyt tämä vikaan. Voiko sitä oppia, jos ei kokeile, yritä ja pysyy aina oman mukavuusalueen sisäpuolella? Kuka vaan voi opetella ompelemaan, mutta kuka osaa tehdä sopivan?

Monesti miettinyt, että miten mä siirrän ja jaan sitä tietoa eteenpäin, että muutkin osais tai uskaltais yrittää. Ei, mulla ei ole tietoa ja taitoa vielä 30 vuoden edestä, mutta kohta jo 10 vuoden edestä. Olen tehnyt monta erilaista ompelukaavan mallia, erilaisilla väljyyksillä. Olen kirjottanut blogiin mittojen otosta ja koon valintaan vaikuttavista tekijöistä. Aloitin Ompelun mustan kirjan kirjoittamisen, että ne perus jutut ompelun aloittamiseen löytyisi helposti. Tästä alkaa polku omien mittojen mukaan piirrettyjen kaavojen mukaan. 

Miksi kirja?

Miksi kirjoitin kirjan? Koska projektit syntyy siitä tarpeesta. Monesti olen kuullut sanovan, että omien mittojen mukaan piirretyt kaavat on avain onneen. Tavallaan joo ja tavallaan ei.  Tavallista kaavakirjaa en halunnut, koska niitä on jo markkinoilla. Ylipäätänsä erilaisia kaavoja on tarjolla paljon. Hameen peruskaavan valitsin ensimmäisen kirjan aiheeksi, koska tarvitaan vain muutama mitta ja sovituksessa ilmenee vain muutamia haasteita. Uutta opeteltaessa tarvitaan pieniksi pilkottuja ja todella selkeitä ohjeita, paljon kuvia ja ripaus rohkeutta lähteä yrittämään. 

Kirjassa on hyvät ohjeet ompeluteknisiin juttuihin esim. vyötäröt, vetoketjut, laaja ompeluun liittyvä sanasto sekä sauman-, käänne- ja päärmevaroista. Kirjan pohjaksi valitsin kuvat ja tekstit täydentävät ja tukevat kuvia. Oppiminen ei voisi olla enää helpompaa. 

Tämä kirja ei jää viimeiseksi vaan seuraavista on jo ideat ja visiot valmiina 😉 Tällä tavoin pystyn tuomaan tarvittavaa tietoa ja ymmärrystä ja toivottavasti myös ripauksen rohkeutta lähteä kokeilemaan. Tiedosta ei ole mitään iloa, jos sen pitää itsellään.

Kirjaa tulee samaan Jujunan verkkokaupasta, Kimmiltä sekä tällä tietoa myös muutamasta suomalaisesta verkkokaupasta (tiedot päivitän myöhemmin kun on varmistunut).

Kirja on tulossa myös kirjastoihin. Varauksia kirjaan on jo tehty! Käy kurkkaamassa oman kirjaston nettisivuilta onko kirjaa omaan lähikirjastoon tulossa.

Jätä kommentti

Liity mukaan sisäpiiriin!