Ompelukaavat ja ohjeet ompeluun

Henkilökohtainen palvelu ja nopeat toimitukset – PDF-kaavat saat käyttöösi heti

Ompelukaavat ja ohjeet ompeluun

Henkilökohtainen palvelu ja nopeat toimitukset – PDF-kaavat saat käyttöösi heti

Luku 1 | Tekijän terveisiä

Hei sinä ihana siellä!

Piteletkö kirjaa käsissäsi ja luetko, koska mielessäsi on niin monta kysymystä liittyen ompelun aloitukseen? Kuulostaako kaikki ihan heprealta etkä uskalla vielä aloittaa? Ehkä pelkäät epäonnistumista tai sitä ettet osaisikaan? Mietit ehkä mistä aloittaa, mitä tarvitset ompelun aloittamiseen, mistä löydät kaavat, materiaalit, miten opetella kaavan muokkausta tai lisätä kaavaan taskuja ja muita yksityiskohtia. Sitten sinulla on ihan oikea ”kirja” käsissäsi!

Taustatietoja

Oma ompelu-urani on lähtenyt käyntiin elokuussa 2013. Odotin ensimmäistä lastamme, jäin äitiyslomalle ja jotain tekemistä piti keksiä kun kaikki mahdolliset elokuvat ja sarjatkin tuli katsottua aika nopeasti loppuun.

Muistan vieläkin hyvin selkeästi sen päivän kun päätin alkaa ompelemaan. Kävelin kauppaan hakemaan ompelulehden. Tämän jälkeen kurvasin Eurokankaaseen ostamaan kangasta. Kankaaksi valikoitui tummansinisellä pohjalla oleva kettutrikoo. Kotiin päästyäni aloin piirtämään bodyn kaavoja ja leikkaamaan kankaita.

Ohjeita yritin sisäistää ja lukea monen monta kertaa uudelleen, mutta todella huonolla tuloksella. En vain sisäistänyt tekstiä mitenkään. Lopulta asettelin leikatut kankaan palat pöydälle ja yritin hahmottaa kuinka kappaleet tulisi ommella. Body valmistui ja siitä tuli ihan käyttökelpoinen. Siitä se ajatus sitten lähti ja tässä sitä nyt ollaan.

Suvussamme erilaiset käsityöt ovat kulkeneet sukupolvelta toiselle painottuen neulomiseen, virkkaukseen sekä ompeluun. Isomummuni on aikoinaan neulonut, virkannut ja kirjonut paljon. Mummuni on ahkera neuloja ja virkkaaja. Vielä tänä päivänäkin käsityöt ovat hänelle tärkeä osa elämää. Äitini on neulonut ja ommellut niin kauan kun muistan.

Taidot ovat kulkeutuneet sukupolvelta toiselle. Äitini on ollut myös mahtava apu ompelun suhteen. Hän on jakanut minulle tietoa ja taitoa siitä, mitä hän on vuosien aikana oppinut. Tämä on varmasti ollut iso potku myös itselle käsitöihin, ompelun aloitukseen ja sen jatkumiseen.

Ompeluharrastuksesta tulikin työ...

Jujuna on alunperin valmistanut valmiita vaatteita muille. Vuonna 2016 perustin yrityksen ja aika pian ilmestyi ensimmäinen ompelukaava, Hiiop! -jumpsuit. 

Hiiop! on saanut alkunsa muiden tarpeesta. Tuohon aikaan kaikki halusivat Gugguun tyylisen vinoketjullisen jumpsuitin ja kaavaa kyseltiin jatkuvasti. Näppäränä ihmisenä totesin, että minäpä teen sen teille. 

En tiennyt tuolloin oikeasti yhtään mistään mitään. Intoa löytyi todellakin enemmän kuin taitoa. Kuitenkin sain tehtyä kaavan alihankkijoiden avustuksella ja ensimmäinen painos tuli myyntiin huhtikuussa 2016. Kaava on saanut vuosien aikana ihan mielettömän ison suosion ja sitä on myyty tuhansia kappaleita! Minulle se on ihan mielettömän upea saavutus. Välillä syvästi ihmettelen, että miten kaikki on oikein tapahtunut 😀

Näin saivat alkunsa Jujunan ompelukaavat ja yritys. Kaavaperhe on kasvanut paljon muutamassa vuodessa. Taidot ovat karttuneet, olen opiskellut paljon, on ollut epäonnistumisia ja onnistumisia, unelmia ja pettymyksiä, uskomattoman hienoja hetkiä ja saavutuksia sekä maan pinnalle palaamisia ja suosta ylös nousemisia.

En vaihtaisi päivääkään kuitenkaan pois. Se mikä saa mut nousemaan ylös ja yrittämään vielä kerran uudelleen, on asiakkaat. Se palaute minkä heiltä saan, on sanoinkuvaamattoman hieno tunne. Myös loputtomien uusien asioiden opettelu. Olen utelias luonne ja janoan jatkuvasti uusia kokemuksia.

Se fiilis kun aloitteleva ompelija laittaa innosta hihkuen kuvan saatesanoin “Mä oon ihan aloittelija, mutta kato, mä onnistuin. Kiitos ihan mielettömästi sulle ohjeista ja kaavoista joista ymmärrän jotain.” Se palaute on mulle korvaamaton, kullan arvoinen ja kertoo, että oon oikealla tiellä. Sitä ei voi mitata rahassa. 

Tekijän terveisiä - "Kirjan" alku

Aloin kirjoittamaan tätä jo keväällä 2017. Ajatuksena oli tehdä kirja, jossa kaikki tarpeellinen liittyen ompelun aloitukseen olisi koottuna yksiin kansiin. Tänä päivänä tietoa löytyy sieltä ja täältä ja tuolta, mutta ne on tosiaankin ripoteltu sinne ja tänne ja tuonne. Etsit yhden asian sieltä ja toisen tuolta, mutta silloin kuin tietoa tarvitsee, se pitäisi olla helposti löydettävissä. Jos edes löydät selkokielistä ohjetta asiaan. Tähän itse turhauduin alkuun kun olisin tarvinut ratakiskoa, mutta löysin pumpulia.  

Vielä parempi olisi, että sen pystyy sisäistämään helposti. Kirja on pyritty kirjoittamaan maallikolle selkeäksi ja helposti ymmärrettäväksi oppaaksi ompelun ihanaan ja ihmeelliseen maailmaan. Itselle joudun kaikenlaiset tehtävät pilkkomaan pienemmiksi palasiksi, jotta saan tehtyä tehtävän alusta loppuun. Toteutan samaa tehtävän pilkkomista myös lapsieni kanssa. Yksi ohje ja asia kerrallaan. Vielä tänä päivänäkin ompelen kolme tai neljä kertaa saman asia, jos kyseessä on uusi opittava asia joka pitää sisäistää. Itse kun opin parhaiten tekemällä.

Tekijän terveisiä - Sisältöä ja ajatuksia tämän teosta

”Kirjassa” käsitellään ompeluun liittyvää sanastoa, erilaisia materiaaleja ja niiden käyttötarkoituksia, koneita ja laitteita, tarvikkeita, kaavojen käyttöä ja niiden merkintöjä sekä paljon muuta. Lisäksi ”kirjasta” löytyy  vino pino ohjeita siitä, millä tavoin voit kaavaa muuttamalla saada itsellesi itsellesi paremmin sopivan kaavan sekä esimerkkejä erilaisista malleista.

Alkuun sitä on ihan ihmeissään kaikesta, kun on paljon uutta asiaa. Olen kerännyt tähän kirjaan sellaisia asioita, joita sinun olisi mielestäni hyvä tietää ompelusta. Meitä ompelijoita on monenlaisia ja tapoja tehdä asioita on yhtä paljon kuin ompelijoitakin. Mikään ei ole sen oikeampi tai väärempi tapa tehdä jotain, mutta jotkut asiat voi kuitenkin tehdä helpomminkin.

Ompelun tai minkä tahansa uuden asian opettelussa on todella tärkeää saada onnistumisen kokemuksia. Onnistumisen kokemus ja tunne ruokkii itsetuntoa ja innostus uutta asiaa kohtaan säilyy. Mitä enemmän onnistuu, sen enemmän innostuu. Vain yrittämällä ja kokeilemalla voit onnistua!

Tämä opas on kirjoitettu kokonaan omien kokemusten, yritysten ja erehdysten opettamana sekä niiden lukuisten havaintojen pohjalta, joita olen tehnyt oman ompelu-urani aikana. Olen luonteeltani utelias, päättäväinen ja sinnikäs. Sillä olen pärjännyt todella pitkälle. Kun haluan oppia jonkun asian, teen sitä niin kauan että onnistun. Joskus siihen menee turhankin paljon aikaa. Joskus sitä myös ajattelee asian todella vaikeasti. Myös halu löytää toisenlaisia ratkaisuja ajaa itseäni eteenpäin. Minulla itselläni ei ole alan koulutusta (mittatilausompelijan ammattitutkintoa aloin suorittamaan 8/2021), on vain suuri intohimo ompelua kohtaan. 

Yritys ja erehdys ovat olleet minun opettajiani, niin hyvässä kuin pahassakin. Olen tehnyt paljon virheitä ja ratkoja on ollut paras ystäväni useamman kerran. Aina ei ymmärrä lukemaansa ja ohjeet tuntuvat joskus aika heprealta, varsinkin uusia asioita opetellessa. Mikään ei kuitenkaan voita sitä fiilistä kun onnistuu jossain! Ehkä tiedätkin sen tunteen. Se auttaa meitä eteenpäin ja kokeilemaan uudelleen, ehkä jopa haastavimpiakin asioita.

Facebookin ompeluryhmät ovat olleet kultaakin kalliimpia. Vertaistuki on aivan mielettömän ihana asia. Muut voivat samaistua omiin onnistumisiin ja epäonnistumisiin. Muilta saa apua, vinkkejä ja neuvoja kun sitä tarvitsee!

Mutta muista, ei kannata verrata itseään muihin. Me olemme kaikki aloittaneet nollasta.

 Joku toinen on aina nopeampi, tarkempi, tekee siistimpää jälkeä, ottaa parempia kuvia, tekee upeampia vaatteita tai asusteita ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta sitä ei kannata tehdä. Unohda siis vertailu heti alkuun. Se ei hyödytä mitään, vaan saattaa aiheuttaa sinulle itsellesi vain pahaa mieltä. Muilta kannattaa napata parhaat vinkit ja kokemusten tuomat opit omaan käyttöön. Yritä, kokeile, epäonnistu, yritä uudelleen, onnistu, iloitse ja loista. Tämä on harrastus, jossa vain taivas on rajana.

Toivon, että tästä oppaasta on sinulle apua harrastuksessasi. Saat paljon vinkkejä, ohjeita, onnistumisia ja sitä tekemisen iloa. Onnistumisen ilo on paras ilo. Kuka tietää, ehkä olet jonain päivänä alan yrittäjä tai kuuluisan muotitalon suunnittelija!

Innostaen ja kannustaen
Jenni Kulmala

Liity mukaan sisäpiiriin!