Ompelukaavat ja tarvikkeet ompeluun

Henkilökohtainen palvelu ja nopeat toimitukset – PDF-kaavat saat käyttöösi heti

Ompelukaavat ja tarvikkeet ompeluun

Henkilökohtainen palvelu ja nopeat toimitukset – PDF-kaavat saat käyttöösi heti

Jenni Kulmala – Jujuna

Heippa!

Olen Jenni Kulmala, Jujunan perustaja, ompelija, verkkokaupan ja somen päivittäjä, tuote kuvaaja, tilausten pakkaaja sekä yleissähläri. Tampere on ollut kotikaupunkini vuodesta 1998, vaikka olen syntynyt Kokkolassa. Perheeseeni kuuluu aviomies, 2 poikaa sekä koira. Vapaa-aikaani vietän perheeni kanssa, luonnossa liikkuen sekä uusia ideoita jatkuvasti jalostaen.

Olen temperamenttinen, vilkkaalla mielikuvituksella varustettu räiskyvä tuuliviiri, joka kokeilee rajoja kaikessa mihin ryhtyy. Tykkään väreistä, kokeilla kaikkea uutta sekä innostun helposti millon mistäkin. Ompelussa tykkään rajattomista mahdollisuuksista, jujuista vaatteista esim. laskoksista, color blockeista, isoista hupuista ja erityisen paljon mukavista, oman näköisistä vaatteista.

Olen itse oppinut ompelija. Imen tietoa kuin sieni kun aihe on kiinnostava. Ideoita tulee enemmän kuin kerkeää toteuttamaan. Loputon to do-lista kasvaa kasvamistaan. Julkaisemattomat kaavat pölyttyvät tietokoneella kun keksin uuden paremman idean. Joskus koneelle jääneet kaavat jalostuvat ja pääsevät julkaisuun kypsyttelyn jälkeen. 

Suunnittelu työssä pidän tätä erityisen tärkeänä, ettei rajaa mitään vaihtoehtoja pois. Jos alkaa rajaamaan, alkaa vaihtoehdot vähenemään. Ei näe kuin tietyn tyyppisiä lopputuloksia. En tunne sanoja mahdoton, este, ei voi tehdä, tää ei toimi. Monipuolisuus korostuu kun pitää silmät ja korvat auki ja menee fiiliksen mukana. Monesti mietin voisikohan tuota kokeilla, toimisikohan tuo tässä, entä tässä tai tässä. Se selviää vain ja ainoastaan kokeilemalla ja usein ne kokeillaankin. Joskus toimii ja joskus ei. Tulipahan kokeiltua.

Joustavat kankaat on mun juttu, välillä kuitenkin poikkean tutusta ja turvallisesta ja ompelen joustamattomia. Haastan itseäni kokeilemalla jotain sellaista mitä en ole kokeillut. Kun poistuu mukavuusalueeltaan, sitä kehittyy vaikka alkuun ärräpäät lentelisikin. Luonteeni vuoksi vaihtelua ja haastetta tulee olla, muutoin tylsistyn ja motivaatio katoaa kokonaan. 

Mistä kaikki lähti?

Vuonna 2013 aloin odottamaan ensimmäistä poikaani. Halusin ommella, ainoa kokemus ompelusta oli kuitenkin ala- ja yläasteen käsityön tunnit. Ajatuksista teoiksi ja taisinkin heti tilata saumurin ompelukoneen rinnalle ja kävelin kangaskauppaan. Kaupasta lähti mukaan käsityölehti, koska en omistanut yhtäkään lehteä eikä kaavojen tekeminen tuntunut onnistuvan.Kaikki on jostain aloitettava, pikku hiljaa ompelin ja kokeilin uutta. Lehtien ohjeista en ymmärtänyt yhtään mitään, joten soveltaen piti kokeilla kuinka kaavan osat asettuvat paikalleen. Joskus purkamista oli enemmän kuin itse ompelua. Taidot karttuivat kaikesta purkamisesta huolimatta.

Palasin päivätyöhöni keittiöön kesällä 2014. Olin muutaman kuukauden töissä ja jäin hoitovapaalle. Hoitovapaalle jäädessä, päätin etten mene enää takaisin vaan alan tekemään jotain ihan muuta. Kuopuksemme syntyi heinäkuussa 2015 ja ompeluinnostus vaan jatkui jatkumistaan. Ompelin entistä enemmän. Saumuri vaihtui parempaan ja peitetikkikone sai kodin meiltä. 

Marraskuussa 2015 tein itselleni sivun Facebookiin (Jennin tekemää). Siellä esittelin ompeluita mitä olin tehnyt ja Ommeltujen vaatteiden kirppiksellä niitä myin. Tilaustöitäkin tein jonkin verran.Ajatus omasta yrityksestä oli mielessä päivä päivältä enemmän. Ajattelin, että hoitovapaani loppuun (heinäkuuhun 2018) on pitkä aika ja kerkeän katsomaan miten oman yrityksen kanssa kävisi. Helmikuussa 2016 lähetin yrityksen perustamispaperit eteenpäin ja huhtikuussa 2016 sai Jujuna alkunsa. Liikeidea oli aivan toinen yrityksen perustamisvaiheessa ja se muuttuikin aika äkkiä. Joulukuussa 2016 kävin jo irtisanomassa itseni vakituisesta työpaikasta enkä hetkeäkään epäillyt etteikö tämä toimisi.

Ensimmäisen vuosi

Jo suosituksi tulleesta Hiiop! -jumpsuitista kaikki alkoi. Suositun suomalaisen lastenvaatemerkin hitti haalaria halusivat ompelijat itsekkin tehdä. Kaavaa tähän ei ollut saatavilla ollenkaan. Minä näppäränä tyttönä, että hei, mä voin tehdä! Kuitenkin mieleeni tuli, että mitenköhän kummassa se kaikki oikein tapahtuu, eihän mulla ole tämmöisestä kokemusta. Googletin ja etsin yhteistyökumppaneita, jotka voivat sarjoa kaavan eri kokoihin, siirtää tiedostoja tietokoneen välityksellä (tietysti oikeassa muodossa!), kuinka kaikki merkinnät tehdään, entäs ne ohjeet, mites ne pienet kuvat kaavan osista, kaava-arkkien printtaus etc. 

Opittavaa oli todella paljon, varsinkin kun ei tuntunut kukaan tietävän miten yhdestä koosta saadaan kaava valmiiksi asti. Tuohon aikaan yksittäisiä kaavantekijöitä ei ollut kuin kourallinen. Alku ei kuitenkaan ollut niin ruusuinen kuin kuvittella voi. Mokia printin värin ja laadun kanssa sekä ohjeiden epäselvyys, meinasi kaataa koko homman. Ei muutako, uus yritys ja toinen lähestymistapa. Kun on etsinyt vaihtoehtoja, soveltanut ja löytänyt ne vakiintuneet tavat tehdä, työn tekeminen helpottui huomattavasti. 

Verkkokauppa avattiin 18.4.2016 ja ensimmäiset erät kaavasta myytiin loppuun 4 tunnissa. Tunne oli aivan huikea. Sitä ei voi sanoin kuvailla. Kesäkuussa 2016 hankin työhuoneen itselleni, jotta voin keskittyä tähän 170%. Joulukuussa 2016 lopetin myös tilaustöiden ompelun. Aika ei riitä kaikkeen ja piti valita kumpaa haluan tehdä. Näin sai Jujunan ompelukaavat alkunsa. Uusia kaavapaketteja julkaistiin ensimmäisen vuoden aikana hieman tiheämpään, jotta valikoimaa saadaan kasvatettua. 

Mitä kuuluu nyt?

Kaavaperhe on kasvanut yhdestä kaavasta yli 60 kaavapakettiin sekä yli 30 ilmaiseen kaavaan. Malleja löytyy melkein 600 erilaista. Uusia kaavapaketteja julkaistaan 2-4 kappaletta vuodessa. Kaavapaketit on suunnattu joko lapsille, naisille tai miehille. Välillä on myös paketteja, jotka on suunnattu koko perheelle. 
Pyrin huomioimaan malleja suunnitellessa eri ikäiset sekä eri kokoiset ihmiset. Tätä toteutan myös mallikuvien kanssa. Mallikuvissa on mukana eri kokoisia ja eri ikäisiä, täysin tavallisia ihmisiä. Jokainen ansaitsee kauniit ja sopivan kokoiset vaatteet ylleen iästä ja koosta riippumatta.

Toukokuussa 2018 yritys muutti uusiin isompiin tiloihin. Tila sijaitsee tällä hetkellä Kaukajärvellä, josta postitetaan tilaukset sekä suunnitellaan uusia kuvioita.
Heinäkuussa 2019 aloitin kirjan kirjoittamisen, joka näyttää olevan ikuisuusprojekti. Kirjan raakaversio on 75 % valmis. Ehkä se sieltä valmistuu kun tarpeeksi kypsyttää ajatuksiaan. 

Omat ajatukset työstäni sekä yrityksen ”arvoista”

Sinun ei tarvitse käydä kouluja, jotta osaat ommella = Lähtokohtaisesti kaavat on suunniteltu siten, että minä ymmärrän, osaan lukea ja tehdä niiden mukaan. Ohjeet on pilkottu todella pieniksi paloiksi, yksi lause kerrallaan. Tämä on ollut monen lehden ohjeen kanssa suuri kompastuskivi itselleni. Liian monta tehtävää asiaa yhdessä lauseessa tai liian suurpiirteisesti kerrottu mitä pitää tehdä, kun itse kykenee tekemään vain sen yhden ja tarvitsee selkeän ratakiskosta väännetyn ohjeen. 

Jokainen valmistunut työ on uniikki = Jokainen ompelu, joka tehdään on aina uniikki. Vaikka meillä olisi sama kangas ja sama kaava, se on silti uniikki. Kun alusta alkaen tekee itse, se oma kädenjälki näkyy työssä tavalla tai toisella.

Yksilöllisyys = En ole muodin mukana kulkija Pukeudun sellaisiin vaatteisiin, jotka ovat mukavia päällä sekä miellyttää silmää. Kun tekee itse ja omaa silmää miellyttäviä vaatteita, erilaisissa yksityiskohdilla tai kangasta vaihtamalla, saa oman persoonan näkyviin. Jokainen tällä pallolla elävä on oikeutettu sopiviin ja oman persoonan näköisiin vaatteisiin, iästä ja koosta huolimatta. 

 

Työtäni teen koko sydämelläni <3
Jenni Kulmala
Jujuna

Sosiaalinen media

Blogi
Facebook
Instagram